Ripeämpi siirtymä aikuisten perusopetuksen jaksoille – katse kohti työelämää (hanke on päättynyt)
Haaste?
Työnantajien tarpeet ja maahanmuuttajataustaisten työnhakijoiden mahdollisuudet eivät kohtaa ja maahanmuuttajien työllistyminen on Suomessa heikkoa. Työelämään mukaan pääseminen voidaan selkeästi havaita haasteena jo opiskeluvaiheessa, koska työharjoittelu-paikkoihin ja työelämään tutustumispaikkoihin pääseminen on vaikeaa.
Miksi?
Aiempien työllistymiskokemuksien ja uuden opetussuunnitelman perusteiden myötä työelämäintegraatiota pidetään entistä tärkeämpänä osana myös aikuisten perusopetuksessa. Jo alkuvaiheessa saadut positiiviset kokemukset työharjoittelussa voivat auttaa opiskelijaa myöhemmin polulla työelämään.Työnantajan suhtautumisen ja mielipiteiden vieraasta kulttuurista ja maasta tuleviin työharjoittelijoihin ja työntekijöihin toivotaan parantuvan.
Kenelle?
RAIPE-hankkeessa keskitymme maahanmuuttajataustaisten aikuisten perusopetuksen opiskelijoiden työelämäjaksojen sujuvoittamiseen sekä opiskelijoiden että työantajien näkökulmasta.
Miten?
Asioihin saadaan muutoksia luomalla yhteistyöverkosto työnantajien ja oppilaitosten välille uudenlaisten yhteistyön käytänteiden ja pilvipalvelun avulla. Hankkeen aikana pyritään kohdistamaan entistä paremmin työnantajien ja maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden tarpeita ja tekemään työelämäjaksoista onnistuneempia kokemuksia kaikille osapuolille.
Pitkällä aikavälillä hanke helpottaa paikkakunnilla työelämäjaksojen järjestämistä, hälventää ennakkoasenteita sekä helpottaa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden hakeutumista ammattiopintoihin ja työelämään.
Hanke toteutettiin 1.5.2018 – 30.4.2020 välisenä aikana neljässä kansanopistossa ja niiden lähiseuduilla eri puolilla Suomea. Mukana olivat hanketta koordinoiva Kainuun Opisto, Valkealan kristillinen opisto, Eurajoen kristillinen opisto ja Lieksan kristillinen opisto.
Koko hankkeen projektipäällikkö Mika Seppänen, p. 040 174 9889, mika.seppanen@kainuunopisto.fi | Lieksan hankehenkilöstö: Jari Palviainen, p. 040 576 6175, jari.palviainen@lkro.fi | Lieksan hankehenkilöstö: Heli Piipponen, p. 040 051 3136, heli.piipponen@lkro.fi |